maanantaina, heinäkuuta 21, 2008

Suunta kohti itää

Kesäloman käänne tapahtui, kun käänsimme Nötöstä kurssimme kohti koillista. Sää oli meille sen verran suosiollinen, että Vänön sijasta lähdimme kohti Gullkronaa.

Purjehdimme ohi Storlandetin ja Knivskärin. Lähellä mannerta selvisi, että takaa lähestyy kovaa vauhtia ukkosrintama. Salamat olivat todella hienon näköisiä.

Tuuli yltyi nopeasti ja sadettakin ripsotteli hieman. Selvittiin pienellä yllätyksellä, koska rintama oli meistä reilusti etelään ja se eteni kohti itää. Kun veneen kurssi oli koilliseen, ei rintama saanut meitä ollenkaan kiinni.

Stenskärissä oli tarjolla tilaa ja tuoreita ahvenfileitä, joista syntyi vaivatta illallinen. Muutamat fileet graavasin ja ne maistuivat mainiolta ruisleivän päällä. Loput paistoin pannulla kerman kera. Oli oikein hyvää.

Aamulla päätimme lähteä viikonlopun viettoon läheiselle Gullkronan saarelle. Poikkesimme matkalla Keistiön kaupassa. Ostimme mukaan hieman ruokaa ja riittävästi saunaolutta ;-).

Kauppamatka oli meille myötäinen. Reitti kaupalta Gullkronaan oli puolestaan suhteellisen vaativa vastatuuliosuus. Emme reivanneet purjeita vaan vedimme siksakkia ja pidimme lippalakista tiukasti kiinni. Perillä oli todella rauhallista, eikä tuuli päässyt ollenkaan puhaltamaan retkisatamaan.


Gullkronassa oli erittäin tiivistä. Saunaan emme päässet ensimmäisenä iltana. Viikonloppu sujui siellä erittäin mukavasti, kun aurinko paistoi ja lämmitti koko ajan.

Muutamat veneet eivät juuri piitanneet ankkurointiohjeista. Aamulla kun lähdimme kohti Kasnäsiä, nousi ankkurin mukana kaksi muuta ankkuria. Sain omani ylös ja heitin muut takaisin veteen. Ankkureiden omistajat eivät heränneet sovittuun aikaan, joten toivottavasti keula pysyi heillä ehjänä.

Toivottavasti pääsemme nauttimaan vielä uudestaankin Gullkronan tunnelmasta ja hyvistä palveluista.

Ei kommentteja: