tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Ruffin kunnostus 3

Helsingin takatalvi ja pakkaset ovat hieman hidastaneet kattoremontin etenemistä, mutta tähän osasin varautua.

Viime lauantai hurahti katon mäntyrimoja veistellessä. Puutavarakaupassa ei ollut tarjolla oikeanmallista puupaneelia vaan joudun veistämään itse oikean kokoiset rimat lahonneiden tilalle. Uusien paneelien teettäminenkään ei tuntunut onnistuvan. Tämä olisi tullut aika kalliiksi.

Mäntyrimaa kului lopulta muutama metri. Tarkemman syynin jälkeen päädyin vielä poistamaan katosta muutaman tumman rimanalun. Aluksi katto näytti aika lohduttomalta kaikkine aukkoineen.

Lopputulos näyttää aika hyvältä sisältä katsoen. Tosin uudet rimat pitää vielä lakata, jotta niiden sävy palautuisi "entiselleen".



Joku on joskus pohtinut, että miten uuden puun saa näyttämään vanhalta. Kun työskentelin korjauspuuseppänä talonpoikaisanttiikkiliikkeessä - joskus 1990-luvulla -käytimme vanhentamisen etiikkaa.


Esimeriksi vanhasta hirrestä sahattu puupalikka harmaantui nopeasti muutaman sutimisen jälkeen. No, joo - enpä aio kuitenkaan käyttää etikkaa kattorimojen sävyttämiseen.

Hion vanhat kattorimat sisältä puupuulle ja lakkaan ne sitten pienellä sävytyksellä.

Rimojen liimaaminen paikoilleen saa vielä odottaa. Olen päätymässä Cascon puuliimaan. Epoksia ajattelin välttää, koska se voisi olla liian järeää liimaa.


torstaina, maaliskuuta 06, 2008

Konsultaatiota ja tavaran etsimistä

Maaliskuun pakkaset hieman jarruttavat kunnostusremontin etenemistä.

Tänään aamulla Vallilan Veneveistämön Jukka Viinikainen konsultoi minua veneeni yleiskunnosta ja neuvoi minua myös tulevan kevään korjauksissa. Neuvoja sain koko rahalla – ja kyllä kannatti. Olen parin vuoden ajan kirjojen ja yms. artikkeleiden avulla perehtynyt puuveneisiin, mutta ammattilaiselta saa aina ne ensikäden käytännön neuvot.

Viinikainen lupautui veistämään yhden tammikaaren lahonneen tilalle. Kaarta ei pasuuteta oikeaan muotoon vaan sahataan. Aikaisemmin en edes ajatellut, että kaaren voisi tehdä noin. Kyse on vain noin 50 cm kaaresta. Ensin suunnittelin, että olisin taivuttanut kaareen saarnista, mutta näinkin käy. Yritinkin etsiä pääkaupunkiseudulta tuoretta saarnia, mutta tuloksetta. Maakunnissa tavaraa on enemmänkin tarjolla. No, syntyy nyt sahastusta tammilaudasta.

Myös 45 x 15 mm mäntypaneelia ei saa enää mistään. Muutaman metrin erää eivät isot puutavaratalot viitsi valmistaa. Täytynee korvata paneeli tavallisella mäntyrimalla ja tuunata se vastaavan näköiseksi. Katon jäykkyyteen valinta ei vaikuttane.

Oikeantyyppiset puuruuvit, tyyppiä DIN 97, löysin Ruuvikulmasta. Suurelle kasalle minulla ei ole tarvetta, kun voin hyödyntää vielä vanhoja messinkiruuveja.