maanantaina, huhtikuuta 26, 2010

Kangaskaton huoltomaalaus

Maalaan pari vuotta sitten uusitun ruffin kangaskaton joka vuosi pellavaöljymaalilla. Viime kesän ja kuluneen talven aikana katon pintaan on pinttynyt kaikenlaista likaa. Myös köydet ovat jättäneet siihen jälkensä.

Yhdellä kerroksella maalia katosta tulee uuden veroinen. Telan avulla muutaman neliön suuruisen katon maalaa parilla desillä. Viime vuonna ostamani pieni Uula-purkki riittää vielä ensi kevään maalaukseeen.

Laskeskelin, että nyt kankaan päällä on viisi ohutta kerrosta maalia. Sen liituuntumisesta ei ole vielä merkkejä. Katto on edelleen täysin vedenpitävä.

Tänään maalasin kylkilautoihin ensimmäisen kerroksen tärpätillä ohennettua maalia. Kuivumisen, kevyen hionnan ja yhden maalauskerran jälkeen kylkilaudat ovat valmiita vesillelaskuun. Tosin vesilinja odottaa vielä viimeistelyä.

sunnuntaina, huhtikuuta 25, 2010

Kirpparilöytö!

Tänään tein erinomaisen löydön Herttoniemen pihakirppispäivänä. Monen myyntikojun jälkeen kohdalle sattui autotalli, missä oli myynnissä muun muassa muutamia venetarvikkeita. Tavaroiden seasta löytyi myös upouusi Origo 3000 -spriikeitin. Tarrasin heti keittimestä kiinni!

Myyjä kertoi, että keitin oli ollut vain yhden kesän käytössä. Mielessäni käväisi eilinen kauppareissu (rahaa kului paljon), mutta silti testasin myyjää pudottamalla pyydettyä hintaa tosi törkeästi. Kävi lopulta niin, että lähdin autotallista keitin kainalossa. Kannatti kierrellä, koska olin jo aikeissani tilata moisen keittimen uutena SVB:stä.

Uuden keittimen vuoksi joudun hieman nikkaroimaan pentterin taitettavaa tasoa, koska Origo on aika korkea. Edessä ei ole kuitenkaan iso remontti. Muutamalla mahonkilistalla pystyn hieman korottamaan taitettavaa tasoa ylemmäs. Uusi keitin tehoineen sekä hienoine liekkisäätöruuveineen on tervetullut, sillä kesälle laitamme aamukahvien ohella niin paljon ruokaa Matildan pentterissä.

Tänään veneellä maalasin kyljet vihreällä maalilla. Työ sujui leppoisasti, vaikka taas kerran työ oli aloitettava teippauksella... Viime vuoden tavoin maalasin kylkilaudat maalaustyynyllä. Sen avulla maalikerroksesta saa ohuen ja valumat jäävät vähiin. Limikohdat maalasin kuitenkin ohuella pensselillä. Työ jatkuu huomenna. Luvassa on lämmin päivä.

P.S. Nyt olisi myynnissä Matildan vanha, mutta toimiva Origon kaksiliekkinen spriikeitin 1970-luvulta. (Tässä yksi esimerkkikuva mallista.) "Klassikon" molemmat massasäiliöt ovat ehjät ja toimivat. Keittimen liekit ovat säädettävissä. Keitin on terästä ja siinä on kaiken kukkuraksi vielä tosi näppärät kattilanpitimet. Keitin myydään tarjousten perusteella. ;-)

lauantaina, huhtikuuta 24, 2010

Ostoksia

Aamulla Helsingissä oli niin syksyisen koleaa, että aloitin päivän kauppakierroksella. Kävin ensin hakemassa palan vaneria venekirjahyllyyn. Sopiva palanen heltisi Puukeskuksesta muutamalla eurolla. Hytin lattialaudat jätin vielä hyllyyn. Täytyy vielä miettiä, ehdinkö vaihtamaan lattialaudat uusiin.

Seuraavaksi metsästin pilssipumppuun uutta kalvoa. Hersikan Captain Shopissa ei moista ollut myynnissä, mutta sieltä mukaan tarttuivat sydvest (viimein löysin oikeanlaisen) ja uudet hätäraketit ja -soihdut. Hieman kirpasi investoida hätävälineisiin, mutta ei ole vaihtoehtoja. Mietin pitkään neljän soihdun ostoa, mutta raketeista lienee enemmän hätätilanteessa apua. No niin, kalvon löysin lopulta viereistä Walticista. Sitten viimeiseksi hain Prismasta tärpättiä, vihreää ja valkoista Miranol-maalia. Ostin sielä myös Airamin ison taskulampun ja siihen varapolttimot. Oheinen kierros vei muutaman tunnin. Onneksi minulla oli poikeukksellisesti auto käytössä.

Ensi viikolla täytyy käydä vielä Kehän III:n rompekaupoissa, jotta saan tulevaa katsastusta varten veneen varustuksen ajan tasalle.


Viimein kun pääsin rantaan, alkoi räntäsade. Lämpöä oli kuitenkin sen verran, että pystyin pohjamaalaamaan kylkien ylälaudat. Maalaus sujui nopeasti, tosin törmäyslistan teippaus vei työajasta valtaosan.

Aurinko tuli onneksi esiin ja pian kopin sisällä alkoi lämmetä. Sain naapurifolkkaristilta tehoimurin lainaksi ja siivosin veneen sekä ulkoa että sisältä pölystä ja roskista. Inhottavaa hommaa, mutta sunnuntaille kaavailemastani maalauksesta ja lakkauksesta ei tulisi mitään, jos pölyä ja likaa on kaikkialla.

Ilma olisi ollut suotuisa kylkien maalaukselle, mutta päivä jäi rannassa lopulta lyhyeksi aamuisen kauppakierroksen vuoksi. Se otti niin voimille, että päätin jatkaa kevätpuuhastelua seuraavana päivänä.

sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2010

Pölyn keskellä

Viikonlopun aikana kevätkunnostus on edennyt vauhdikkaasti. Sekä lauantaina että sunnuntaina muutama kaveri oli auttamassa minua veneaskareisssa.

Lauantaina sain molempien kylkien ylälaudat puhtaaksi. Työ eteni joutuisasti kuumailmapuhaltimen ja hiomahiiren avulla.

Ylälautojen sekä muiden kylkilautojen hiomisen vuoksi vene peittyi pian ohueen, vihertävään pölykerrokseen.


Ylälaudat ovat nyt valmiita kyllästettäväksi ja pian maalattavaksi. Maalikerroksen alta paljastui terve puu. Muutamia kohtia oli joskus paikattu mahonkilistoilla. Jopa vanttirautojen kohdalta puu oli täysin terve. Kylkilautojen maapinnat ovat kunnossa ja ne tarvitsevat vain ohuen kerroksen maalia ennen vesillelaskua.

Sunnuntaina hiomishommat jatkuivat. Kaikki lakatut puusosien pinnat puomia ja lipputankoa myöten on nyt hiottu.

Myös sitloodan turkkilaudat joutuivat tehokäsittelyyn. Ensin ajattelin vaihtaa ne uusiin, mutta teak-laudan metrihinta sai minut pohtimaan asiaa uudelleen.

Laudoissa kun ei ole mitään vikaa. Ne ovat viimeisten vuosien aikana keränneet likaa erittäin paljon. Lattialle on kaatunut muun muassa punkkua, oliiviöljyä, lakkaa jne... Oli jo aikakin putsata ne perusteellisesti.

Hiomahiirellä lautoja piti jurnuttaa aika tovi ennen kuin puhdas pinta tuli esiin. Karkea paperi auttoi työtä. Voi sitä vanhan ja uuden pinnan eroa.

Pesun jälkeen kontrasti oli valtava. Nyt vain kauppaan ostamaan teak-pinnalle sopivaa öljyä. Ajattelinkin testata, millaiselta laudat näyttävät vuoden päästä pintakäsittelyn jälkeen. Vaihtoehtona on, että lakkaan laudat perusteellisesti.

Turkkilautojen jälkeen rappasi pohjasta hilseilevän myrkkymaalikerroksen. Vesilinjan joudun taas maalaamaan uudella maalilla.

Kevät tulee vauhdilla. Vielä viikko sitten puistossa oli vielä lunta ja isoja rapakoita.

Viime yönä tuuli puhalsi viimeinen jäät upoksiin Vartiokylän lahdelle. Viikon päästä laitureihin ilmestynee ensimmäiset veneet. Veneilykausi pääsee pian kunnolla käyntiin!

Venetalkoiden lomassa Puotilan venesataman kahvila on hyvä pysähdyspaikka. Näin keväisin se on auki viikonloppuisin.

sunnuntaina, huhtikuuta 11, 2010

Liian lämmintä

Ensimmäinen päivä veneellä oli säiden puolesta paras mahdollinen. En ollut rannassa ainoa veneilijä. Aika kului aluksi pääasiassa kuulumisten vaihtoon. Moni tuttu laiturikaveri oli paikalla.

Suunnittelin kevään ohjelmaa ja otin mittoja muun muassa turkkilaudoista, koska ajattelin uusia ne kokonaan. Irrotin myös käsipumpun kalvon, koska se pitää uusia.

Ennen veneelle tuloa poikkesin ensimmäistä kertaa ruotsalaiseen tarvikekauppaan. (Saa nähdä montako käyntiä tänä keväänä tulee.)

Ostin pussillisen tarvikkeita, kuten hiekkapaperia, ja pohdin myös uuden maalinkaapimen ostoa, mutta lykkäsin sen ostoa.




Lämpötila nousi päivän edetessä nopeasti.

Hiominen on oikein mieltä rauhoittavaa puuhaa. Sen lomassa ehtii pohtimaan tulevia reissuja.

Lakkapintojen hiomista varten ostin erittäin hienoa paperia (P 180). Pienelläkin voimalla lakkapinta rikkoontuu, ja se on siten pian pesun jälkeen valmis uudelleen lakattavaksi.

Päivän edetessä kopin sisällä oli pian niin lämmintä, että päätiin lykätä lakkapintojen hiomisen hieman viileämmälle päivälle.



Poistin maston suojapressun. Sen alta paljastui puhdas ja ehjä masto. Siinä on tummuneita kohtia aika paljon, mutta välttämättä koko mastoa ei sittenkään tarvitse ottaa puhtaaksi.















Lumi sulaa vauhdilla. Talven aikana satanut yli puolen metrin paksuinen lumikerros on lähes hävinnyt huhtikuun toisella viikolla Puotilan puistoista.

Kesä tulee vauhdilla!

sunnuntaina, huhtikuuta 04, 2010

Jospa ensi viikolla!

Lumi sulaa kohisten. Ehkä ensi viikonloppuna on mahdollisuus käynnistää kevätkunnostuskausi. Ajattelin aluksi laatia työlistan ja sitten ihan ensimmäiseksi muun muassa hioa lakatut puuosat matalle.

Ensimmäisen kylkilautarivin otan myös kevään aikana kokonaan puhtaaksi, sillä kylkimaali on lohkeillut niin pahasti, ettei korjauspaikkaamisella enää näistä laudoista selviä. Sitloodan lattialaudat menevät myös vaihtoon.

Sisälle rakennan molemmille punkille pienet kirjahyllyt ja vaihdan sisävalot ledilamppuihin. Katsotaan löydänkö mistään sopivia lamppuja.

Työteliäin urakka koskee maston kunnostusta. Otan sen kokonaan puupuhtaalle, kyllästän sen kevyesti ja lakkaan sen lopuksi. Masto vaatinee eniten työtunteja kevään aikana.

Kirjoitin Folkkari-lehteen pitkän jutun viime kesän purjehdusreissusta. Aihe jääköön vielä salaisuudeksi. Juttu ilmestynee pian seuraavassa numerossa. Julkaisen sen myös tällä sivustolla heti kun vain se on mahdollista.

Toiveena on, että Matilda köli kastuu pian helatorstain jälkeen. Saa nähdä, onko meri vielä tuolloin jäässä tai takatalvi yllättänyt.