Matilda suuntasi juhannuksena ensimmäiselle retkipurjehdukselle. Juhannusviikon torstain sijasta lähdimmekin matkalle kotisatamasta, Merisatamasta, perjantaina hyvässä kelissä.
Alkumatka ensin luovittiin Kustaanmiekan tietämille, mistä alkoi leppoisa myötätuulipurjehdus aina Vuosaareen ohi Kaunissaaren pohjoispuolelle.

Tuuli puhalsi etelästä 6 - 7 metriä sekunnissa. Navigoinnissa luotin vakaasti merikorttiin ja merimerkkeihin.
Kaunissaaren eteläpäässä purjeiden lasku tuotti hieman vaikeuksia. Tilanne oli kapteenille uusi. Aallon korkeus nousi, kun tuuli puhalsi suoraan selältä.

Muutaman kiepsautuksen, kierroksen ja moottorin ulisevan äänen jälkeen isopurje saatiin alas ja pääsimme vaivoin peräprutkun avustamana sisään pitkin kapeaa sisääntuloväylää. En osannut vielä hyödyntää keulapurjettaa…
Sataman oli kello 16.30 aivan täyteen ammuttu. Moottoriveneitä ja purjeveneitä oli vieri vieressä. Pienelle löytyi kuitenkin tilaa; joku osasi sellaisen tila varata. Ensi kerralla pitäisi olla jo kahdelta satamassa. Eipä ole kovin hyvä juttu, jos pitää kiirehtiä satamaan.

Rantautumisen hetkellä juhannusaatto oli päässyt jo hyvään nousuun. Tarjosimme kaikille tilanteen seuraajille mallikkaan rantautumisen.
Moottorin hallinta oli muutaman opettelukerran jälkeen kohtuullisen hyvässä hallinnassa, mutta kapeassa välikössä ohjaus tuntuu aina vaikealta.
Sulahdimme tarjottuun venepaikkaa hyvin ja saimme ystävällisesti vielä rantautumisapua.
Satamassa oli kuuma. Kun tuuli hellitti puhaltamassa, iski totaalinen helle. Kun kaikki vermeet oli vielä päällä, hiki puski heti. Rantautumisryyppy maistui hyvältä liki 24 asteen helteessä. Juhannus meni mukavasti Kaunissaaressa. Juhlivia ihmisiä riitti ja juhannuskokko paloi.
Lauantaina jätimme purjehduksen väliin: olisimme vain menettäneet paikkamme. Söimme, nukuimme, uimme ja kalastimme koko päivän.
Sunnuntaina oli mukava päästä purjehtimaan. Tuulen suunta oli edelleen sama, joten pääsimme kryssimään koko matkan aina Helsinkiin saakka. Tuuli puhalsi Vuosaaren ohitettuamme riittävällä voimakkuudella. Olimme ensimmäistä kertaa kunnon kelissä. Vastatuuleen luoviessa vedimme siksakkia tunnollisesti koko matkan täysin purjein. Monet veneet menivät joko purjehtien tai moottorilla ajaen ohi.
Veneen ominaisuudet tulivat myös tutuiksi. Huolimatta tiukasta nousukulmasta vauhtia riitti. Vene kallistui huomattavasti ja vesi välillä viilteli kansia. Suolavesi maistui suussa. Kovasta kelistä huolimatta perämies valmisti välillä "Kylmän koiran". Se maistui hyvältä. Reilun kahden kymmenen mailin matkaan kului aikaa noin neljä ja puoli tuntia. Aika hitaasti välillä tultiin, mutta oli näin ensikertalaisille kohtuullinen suoritus.
Helsingin edustalla oli hieman vaikeuksia laskea purjeita, kun moottori ei meinannut millään vetää korkeassa aallokossa. Lyhyt moottorin riki osoittautui huonoksi. Juhannuksesta jäi hyvä mieli. Purjehdus maistui hyvältä!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti