lauantaina, kesäkuuta 03, 2006

Matilda valmis!

Lauantaina luvattiin Suomenlahdelle, Helsingin edustalle lounaistuulta 11m/s ja vesisadetta. Ei ollut onnea tällä kertaa. Ensipurjehdus siirtyi huomiselle päivälle.

Hain eilen moottorin keväthuollosta. Perushuollon lisäksi huoltomies puhdisti kaasuttimen ja vaihtoi vesipumpun siipirattaan. Se oli aivan sökö, ja ilmankos moottori hieman temppuili ensimmäisillä kokeilukerroilla. Ennen Suomessa oli viina ja perämoottorin osat kalliita. Nyt enää jälkimmäisistä täytyy maksaa.

Tänään lauantaina sain yhdessä Andyn kanssa laitettua isopurjeen sekä köydet oikeille paikoilleen. Yksin hommasta ei olisi tullut yhtikäs mitään. Onneksi apua oli lähellä.

Matilda on vihdoin ja viimein valmis ensimmäiselle purjehdukselle. Olisin toki toivonut, että tämä hetki olisi tullut paljon aikaisemmin, mutta työkiireiden ja pienten vastoinkäymisten vuoksi ”neitsytmatka” kotisatamaan on siirtynyt noin viikolla eteenpäin.

Huomiseksi on luvattu heikkoa tuulta ja aurinkoa. Voiko ensireissua tehdä enää paremmassa säässä?

Kevätkunnostuskausi on ohi. Kesäkuusta eteenpäin tarkoituksenani on lähetellä väliaikatietoa Matilda liikkeistä ja havainnoista Suomenlahden merialueella. Katsotaan nyt kuinka kauan ensimmäisenä kesänä ehtii purjehtia.

Tänään täydensin myös veneen katsastusvarustusta. Ostin voimapihdit, palovaroittimet ja puukon. Toivottavasti näille hätätyökaluille on harvemmin käyttöä.
Aurinkoisia tuulia toivottaen!

Ei kommentteja: