keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Hyvää uutta vuotta sekä tulevaa purjehduskautta!

Uusi vuosi koittaa pian. Enää vain noin kuusi kuukautta purjehduskauden alkuun. Kylläpä vielä kestää. Onneksi venemessut ovat pian. Tässä vaiheessa kautta kaikenlainen vieroitushoito kelpaa. Venetarvikekataloogien selaamiseen ei jostain syystä vain kyllästy... Hyvää uutta vuotta!

maanantaina, joulukuuta 22, 2008

Itä-Helsinkiin myös kansanvenelaivue?

Suomen Kansanveneliiton kyljessä toimii useita folkkarilaivueita, jotka järjestävät erityyppistä toimintaan jäsenveneidensä iloksi. Laivueet toimivat useasti tiettyjen pursiseurojen alla, mutta laivueiden toimintaan voi osallistua kuka tahansa folkkaristi.

Itä-Helsingissä ei ole vastaavaa osastoa tai ryhmää. Nyt suunnitelmissani on, että perustaisin sellaisen. Puotilan ja Vuosaaren suunnalla majailee useita folkkareita, joten ehdotukselle voi olla jopa kannatusta. Olisiko yhteiselle laivueelle tarvetta?

Laivue voisi keskittyä yhteisiin matkapurjehduksiin esimerkiksi kesäviikonloppuisin. Myös matkapurjehdus- ja trimmausoppia varten voisi järjestää oma iltapäivätapahtuman. Luonnollisesti myös kunnostusvinkeille on aika ajoin tarvetta, eikä kaikkea tietoa voi etsiä Internetistä.

Jotenkin tuntuu, että Kansanveneliiton toiminta on hieman hiipunut, eikä yhteisiä alkukauden tapahtumia tms. purjehdusiltapäiviä ole ollut reiluun vuoteen. Kilpapurjehdus on saanut ehkä liiaksikin vahvan otteen liiton vetäjistä. Viaporin Tuoppi -tapahtuma - ei liiton järjestämä - kruunaa monen folkkaristin kauden hienosti. Kauden alkajaisiksi ei tapahdu "kansanveneilijöiden piirissä" oikein mitään. Jonkinlaiselle tapahtumalle olisi tarvetta.

Lopuksi liiton jäsenjulkaisusta Folkkari-lehdestä. Se on oikein hyvä lehti, mutta ilmestyy nykyään aivan liian harvoin. Tänä vuonna sen ilmestyminen on näköjään pysähtynyt kokonaan vuoden alkunumeron julkistamisen jälkeen.

Toivottaavasti liiton uusi hallitus sekä sen puheenjohtaja herättää henkiin liiton toiminnan.

Rauhallista joulua kaikille!

maanantaina, joulukuuta 15, 2008

Veneen rekisteriote kotona

Posti toi viimein Helsingin maistraatista kirjeen, jonka mukana oli venerekisteripaperi Matildasta. Ensirekisteröinti maksoi 27 euroa. Jätin hakemuksen lokakuun ensimmäisellä viikolla. Käsittely kesti melkein kaksi kuukautta.

Valitsin rekisteröintikirjaimeksi K:n. F-kirjainta ei valitettavasti ollut enää virastossa tarjolla. Kuinkahan moni folkkaristi on oivaltanut ottaa K-kirjaimen rekisterinumeron eteen? Ajattelin, että rekisteriotteen kirjaintunnus voisi jollain tavalla jatkossakin viitata kansanveneeseen. Toivottavasti tulevat folkkaristit omaksuvat tämän käytännön.

Mielenkiintoista on, että vasta nyt virallisissa rekisteritiedoissani näkyy tieto siitä, että omistan purjeveneen. Ehkäpä venerekisteröinti on kaikin puolin hyvä uudistus. Ainakin veneiden omistajien jäljittäminen on jatkossa venerekisterin myötä nykyistä helpompaa - mikäli tälle on vain tarvetta.

Nyt pitäisi vain päättää, miten kiinnittää rekisteritunnus siististi veneen molemmille puolille. Numerotarrojen liimailu ruffin alalaudan lakkapintaan ei ole oikein sovellu puuveneen tyyliin. Ajattelinkin sorvata rekisteritunnuksen mahonkilaudalle. Ehkäpä asia on näin ratkaistu.