maanantaina, huhtikuuta 17, 2006

Tästä se alkaa

Eilen sunnuntaina Helsingin Kaivopuiston Merisatama oli vielä paksun jään peitossa. Etelätuuli teki venepaikkakatsastuksen aika viileäksi. Vielä pitänee odottaa reilusti yli kaksi viikkoa ennen kuin veneen tuontia voisi edes kuvitella. No, tässä suhteessa ei ole ainakaan kiire kevätkunnostukselle.

Tänään toisena pääsiäispäivänä menin Espoon Soukanniemeen bussilla ja aloitin kevätkunnostuksen. Aamulla ilma oli mukavan poutainen ja välillä aurinko pilkahti pilvien raosta.

Matilda on pursiseura ESF:n (Esbo Segelförening) alueella talviparkissa, aivan meren läheisyydessä. Veneen talvikate on kestänyt hyvin - kiitos siitä sen rakentajalle - toisin kuin muutamilla muilla veneillä. Rannalla oli useampi vene ilma pressua. No, yksikään ei ollut puuvene, joten sade tekee enää tuskin suurta vahinkoa niille.


Kevätkunnostukseen. Tänään rappasin teräslastalla kaiken hilseilevän ja lohkeilevan myrkkymaalin pois. Urakkaan meni reilu tunti per puoli. Muutamista paikoista antifouling irtosi pohjustusta myöten, mutta onnekseni maalin alta paljastui terveen näköinen puuaines. Ja keräsin rappaamani ongelmajätteen kiltisti muovipussiin.

Testasin muutamaan kohtaan - kevyen hionnan jälkeen - noin 7 asteen lämmössä kyllästysaineen imeytymistä. Kovin heikosti se (Impreg1) imeytyi.

Veneen kyljet on maalattu vihreällä alkydimaalilla. Edellisen kauden jäljeltä se on pysynyt yllättävän hyvin kiinni. Ainoastaan keulassa, vesilinjan tuntumassa maali on lähtenyt veks. Ongelmakohteet tarvitsevat jonkin verran pohjustusta, kittiä ja lopuksi maalia päälle. Se on seuraavan kerran homma.

Päivän päätteeksi hioin kevyesti lakatun perälaudan. Ehkäpä ensi viikonloppuna on jo niin lämmin, että voin huoletta vetäistä siihen muutaman korjauslakkakerroksen.

Ensi lauantaina olisi tarkoitus pyytää muutama kaveri mukaan talkoisiin. Sujuupahan kunnostus hieman nopeammin. Jos saan hankittua hiomakoneen hyvissä ajoin ennen perjantaita, voisin ehkä käydä jo viikolla veneellä. Tämä viikko kuluu myös tenttiin lukiessa, sillä osallistun perjantaina Suomen Navigaatioliiton saaristomerenkulun tenttiin.

Ei kommentteja: