sunnuntaina, toukokuuta 16, 2010

Kölin kastaminen!

Takana on tehokas kevätkunnostusviikko. Torstaina viimeistelin vesilinjan ja hioin ja lakkasin maston laskukuntoon. Asensin myös kaikki nostimet paikoilleen.

Talvikatoksen purku sujui nopeasti kaverin avustukselle. Merkkasin purun yhteydessä omat puumerkkini katospuihin.

Siivosin myös katoksen ympäristöä. Talven kuluessa sen alle on kertynyt kaikenlaista irtoroskaa. Jätettä syntyi aikamoinen säkki.



Tilasin laskuajan perjantaiaamuksi. Nosturimies velotti työstä 70 euroa ja päälle tuli vielä mastomaksu 10 euroa. Hinta ei ole vuoden aikana muuttunut. Muistan, että vuonna 2006 pulitin nosturipalveluista 60 euroa – yhteensä!

Ennen laskua vedin sähköt liuskalle ja laiton uppopumpun valmiiksi pumppaamaan vettä.

Edellisenä päivänä tapasin satamassa Scylla-purjehtijan, joka lainasi minulle vielä yhden toisen uppopumpun – kaiken varalta.

Laskin, että 300/l minuutissa pitäisi riittää pumppaustehoksi. Viime keväänä laskussa tarvitsin kahta pumppua.





Matildan köli kastui viimein perjantaina klo 9.15. Viides lasku sujui rutiinilla, vaikka ilmassa oli pientä jännitystä. Edellisenä yönä näin pari kertaa unta uppoamisesta...

Tämän kevään lasku oli aivan toisenlainen. Vettä luonnollisesti virtasi pian kölin kastumisen jälkeen kymmeniä litroja pilssiin. Noin vartin jälkeen otin lainapumpun pois käytöstä, koska vene pysyi oman pumppuni avulla pinnalla. Kahden tunnin päästä uppopumppu piti jo välillä taukoja. Poikkeuksellista – ajattelin.


Päivä kului leppoisasti pumppua vahtiessa. Aurinko paistoi todella lämpimästi. Ohessa rakensin hyttiin uutta kirjahyllyä pokkareille ja korotin pentterin taittokantta. Uusi spriikeitin vaatii pieniä muutostöitä.


Puolen vuokrakauden jälkeen vene oli valmis siirtoon omalle paikalle, mutta päätin odottaa seuraavaan aamuun. Aamulla seitsemän jälkeen käynnistin moottorin.

Kesän ensimmäinen purjehdus sujui vaivatta ja rantautuminen onnistui kotipaikalle yksin rutiinilla.

Nyt vain purjeet esiin yms. venetarvikkeet. Ensi viikolla vene pitää saada katsastuskuntoon.

1 kommentti:

Tiina K kirjoitti...

Onnea! Meillä menee vielä tovi, ennenkuin saamme veneen veteen. Ei johdu niinkään omista kunnostushommistamme kuin siitä, että veistäjät vielä väsäävät ja edessä on muutama venen tukkeena.