maanantaina, kesäkuuta 23, 2008

Siirtopurjehdus: Helsinki - Elisaari - Tammisaari

Matilda on siirtynyt uusille vesille. Juhannuksen alla purjehdin veneen ensin Puotilasta Suomenlinnaan.

Juhannusaattona tuuli puhalsi suotuisasti etelästä ja matka Helsingistä, pääkaupungin omistamaan Elisaareen sujui rattoisan reippaasti.


Taisi tulla merimaileissa pisin matka, jonka olen veneellä kulkenut. Satama oli melkein täynnä, mutta folkkarin kokoisille veneille löytyy yleensä laiturista tilaa.



Inkoon alapuolella olevalta Helsingin kaupungin ulkoilusaarelta matka jatkui läpi Tammisaaren saariston kansallispuiston aina Sommaröhön saakka.

Tuuli oli koko ajan vastainen ja peltigenua tärisi liian useasti. Välillä mentiin lämpimästi myötäisellä ja muutama luonnonihmekin nähtiin.

Perille kuitenkin päästiin.

Sommarön kahdesta vierassatamasta valitsin Sommarö Holidayn. Sitä on kehuttu hyväksi vierassatamaksi, mutta juhannuksena sataman toiminta kävi vielä puoliteholla. Satamamaksu oli kuitenkin juhannusmainen. Saunaan pääsi myös.


Viereisessä palvelusatamassa oli kaikki tarvittavat palvelut lähellä, joten juhannuspäivän ilta sujui oikein rattoisasti.

Juhannusviikonlopun sunnuntaista tuli hieno purjehduspäivä. Aurinko paistoi komeasti heti aamusta alkaen.

Purjehdus Sommaröstä Tammisaareen kesti vain muutaman tunnin. Puuskittaisen tuulen ansiosta veneellä tehtiin kesän nopeusennätys.

Nopeus nousi 5,8 solmuun. Ensimmäisenä kesänä pääsin vieläkin nopeammin, mutta saa nähdä,
meneekö vanha ennätys tänä kesänä rikki.


Tammisaaren satamassa ei juuri alennuksia herunut viikonmittaisesta vieraspaikasta.

Sesongin aikana satama on aina täynnä, eikä tyhjillään seisova vene tuota mitään kaupungille, tiivisti satamakapteeni sunnuntaina. Koin mielestäni hieman tylyn kohtelun ja alennus olisi ollut paikallaan. Pulitin suosiolla koko summan.

Kaikesta huolimatta kaupungissa riittää nähtävää. Vanhoja puutaloja katsellessa mieli tyyntyi nopeasti. Kesälomaan on enää viikko. Lomalla suunta käy kohti Saaristomerta.



Ei kommentteja: