keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008

Puuosien lakkaus


Veneen puupinnat huolettiin perusteellisesti. Hytin kylkilaudat ovat mahonkia ja ne ovat vuosien mittaan saaneet lakkaan pinnalleen.

Puu on kuitenkin ajan kuluessa ja auringon vaikutuksesta pahasti hapettunut.

Kuumailmapuhallin oli tehokkain työvälinen lakan poistossa. Myös siklille oli käyttöä.

Työläintä ja inhottavinta oli puuosien hiominen. Hankin pienen hiomahiiren, mikä helpotti työtä valtavasti. Isojen pintojen hiomisessa epäkeskolle oli käyttöä.

Hapettuneen puun alta paljastui lopulta mahongille ominainen punainen väri.

Kyllästin pinnat keveästi Impreg 1 -kyllästysöljyllä. Öljy korosti entisestään puun kaunista väriä.


Pesun jälkeen lakkasin kaikki pinnat Hempelin Classic Varnish -lakalla.
Valitsin kiinanpuuöljyä sisältävän lakan, jotta lopputulokset tulisi siisti, kiiltävä ja kestävä.

Ensimmäisen kerroksen vetäsin lakkaa 50/50 seoksella. Seuraavassa lisäsin lakan osuutta. Neljäs kerros oli jo pelkkää lakkaa. Viides kerros antoi lopullisen silauksen pinnoille.



Sisätilan ritilät jätin käsittelemättä. Hioin ne ensin kevyesti ja lakkasin ne kertaalleen.

Ei kommentteja: