Lähempi tarkastelu osoitti, että ruffissa on peräti kaksi kerrosta kangasta. Ilmankos katto onkin pitänyt vettä - pari nurkkaa lukuunottamatta.
Ikäviltä yllätyksiltä en kuitenkaan välttynyt. Paapuurin puolen helojen alla odotti aikamoinen sekasotku. Tukilistan allapuoli oli aivan laho ja taltta humahti surutta läpi rimakaton. Joudun uusimaan 3-4 rimaa noin 30 sentin matkalta. Tästä kohdin katto ei ole vuotanut, mutta kosteus on vuosien saatossa lahottanut rimakaton kelvottomaksi. Sisältä tätä ei ole edes huomannut.
Vikaa oli yritetty aika tökerösti korjata - enpä tiedä milloin. Hätäratkaisuna käytetty epoksi oli varmasti korjannut vian ja tukenut lahoa puuta. Jälkeenpäin moisen korjauksen korjaaminen vaikuttaa työläältä ja ikävältä.
Metalli- ja bakeliittiheloja on aikamoinen määrä. Keräsin ne huolellisesti talteen. Täytyy vielä miettiä asennanko kaikki takaisin. Kilpaheloitus tietenkin muistuttaa kaksikertaisen SM-kultamitalistiveneen historiasta.
Onneksi katto on 95 prosenttisesti terve. Kaupasta joudun muutaman puurimametrin lisäksi vielä ostamaan muun muassa pari neliötä (2 x 2,5 m) vahvaa puuvillakangasta (noin 500 g/m2), Uula-venemaalia, kupariniittejä ja puuruuveja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti