Puuhastelua rekisterikilpien parissa

Viranomaiset aiheuttavat joskus hieman päänvaivaa. Puuveneen tyyliin ja henkeen sopivien rekisterikilpien valmistus vaikuttaa aika työläältä. Selvitin myös, että valmistus on aika kallista. Puupurtilon kylkiin ei voi oikein liimata parinkympin tarrasarjaa. Tässä suhteessa juttu on hieman sama kuin kävelisi Crocs-kengillä purkkarin kannella...

Päätin tehdä kilvet itse. Mahonkilaudasta sahasin sopivan kokoiset kilvet (48 cm x 10 cm). Tulostin rekisterinumeron paperille ja mattoveitsellä leikkasin numerot pois.

Sapluunan avulla numeroiden maalaaminen valkealla maalilla oli lopulta aika helppo homma.

Tosin mahonki imi maalia niin innokkaasti, että muutamat numerot turposivat yli mittojen.

Vaihtoehtona olisi ollut myös kilpien teetätys. Rahaa olisi palanut sen verran, että päätin sijoittaa summan toiseen kohteeseen.

Vieläkin pohdin, mihin oikein kiinnitän rekisterikilvet. Vaihtoehtoja on muutamia: puomin molemmille puolelle, kaksipuoleinen kilpi keskelle ruffia, ruffin sivulautoihin...

Mahtava ilma

Kevätkunnostukselle olisi kerrankin hieno ilma. Helsingissä lämpötila on reippaasti yli +15. Harmi kyllä, joudun perumaan kunnostustalkoot. Minun täytyy pysyä kiltisti kotosalla ja parannella flunssaa ja siitä aiheutuneita sivutauteja.

Naapurissa Ruotsissa muutamat kansanvenekollegat ovat laskeneet veneitä vesille (kts. folkkariblogit). Ilmasto on tähän aikaan hieman toisenlainen siellä kuin täällä. Mutta kyllä täälläkin ovat ajat muuttuneet. Pari vuotta sitten Suomessa ei voinut edes kuvitella, että purjehduskausi käynnistyy vuosikymmenen loppupuolella jo vapun tienoilla. Onko kyse ilmastonmuutoksesta vai enemminkin purjehdushulluudesta? No jaa, vappuna voisin ihan hyvin laskea veneeni vesille, mutta kevätkunnostus ottaa nyt oman aikansa.E

Ehkäpä huomenna pääsen taas veneelle, kun olo on hieman parempi. Kiirettä ei ole. Arvioisin, että veneen köli kastuu toukokuun kolmannella viikolla.

Puomiteltta tulossa

Pitkän harkinnan jälkeen tilasin veneeseen oikean puomiteltan. Saan sen toukokuun lopussa. Testauksen jälkeen ilmestynee myös kuvia tälle sivustolle. Suomessa en ole juuri koskaan nähnyt kuvia puomiteltoista muutamaa F-lehteä huolimatta. Tässä on linkki yhdenlaiseen telttaan. Oma telttani beigen värinen. Kun sen teettää, siihen voi ompeluttaa ja asentaan kaikenlaisia hienouksia.

Viimeisten kesien aikana erinäiset pressuviritelmät ovat tulleet minulle hyvin tutuksi. Sateella taitettu pressu antaa kyllä sadesuojan, mutta viimalta se ei suojaa. Lueskelin pariin kertaan Folkkari-lehden (2002/2) artikkelia puomiteltasta, kunnes tein ostopäätöksen.

Ensin teltan muoto hirvittää. Kesällä olen muutaman törmännyt satamissa oranssisiin retrotelttoihin. No, ulkonäöstä viis. Uskon, että kovasta hinnata huolimatta teltan käytännöllisyys vie lopulta voiton. Ja se maksaa toivon mukaan itsensä jossain vaiheessa takaisin.

Víelä myyntipuhetta: Sitloodasta saan teltan avulla ylimääräisen huoneen ja varusteita voi huoletta säilyttää ulkona. Myös liekkilämppärin hankinta voi tulla nyt eteen, koska tuuletus onnistuu paljon paremmin hytti-teltta yhdistelmällä... Odottelen tilauksen valmistumista.

Uudet viilut ruffin seiniin

Matildan ruffin seinien viilutukset ovat muutaman vuoden ärsyttäneet, koska ovat olleet niin pahan näköisiä. Lahonneita kohtia on joskus paikattu pellavaöljykitillä.

Vaaleita paikkoja on puolestaan maalattu petsillä hieman punaisemmaksi. Tänä keväänä päätin, että vaihdan seinien viilutuksen. Poistin paapuurin puolelta ikkunan ja styyran puolelta kompassin.

En tiedä, onko vanerin mahonkiviilu itse asennettu vai onko se kenties ollut valmiiksi viilutettua vaneria. Joka tapauksessa vanha viilu oli kuivaa, paikoin hieman käpristynyt ja irti vanerista. Viilu lähtikin aika kätevästi pois, eikä talttaväkivaltaa juuri tarvinnut käyttää.

Veneessä oli aikamoinen siivo, ja roskaa kertyi pari pussia. Ja pölyä tietysti, kun hioin tasot siistiksi epätasaisuuksista.

Viilujen alta paljastui terve vaneri. Hioin sen ja viimeistelin nurkat ja reunat siisteiksi.

Seuraavaksi aloin etsiä uutta viilua. Hertsikan Puukeskuksessa oli tarjolla pari millistä viilua. Ensin ajattelin liimata viiluja kerroksittain... Onneksi en kuitenkaan tehnyt niin.

Ostin teräviä mattoveitsiä. Liimaksi valitsin tavallista puuliimaa, tällä kertaa kosteuden kestävää Cascon liimaa. Sitä saa muun muassa Claes Ohlsonilta noin kympillä. (Tässäkin tapauksessa CO:n tarjonta on yllättänyt...)

Onneksi Seppälän Venetarvikkeesta löytyi tarpeeksi paksua viilua. Kolme metriä pitkä, 1,2 mm paksuinen khaya-viiluliuska maksoi reilun kympin. Tilasin samalla muutakin puutavaraa, esimerkiksi mahonkilautaa ja mahonkilevyä, minkä käytän pentterin kunnostukseen. Tästä tulee juttua myöhemmin.

Piirsin seinästä kaavan ja kopioin kaaren muodot viilulle. Terävällä mattoveitsellä leikkasin viilut oikeaan muotoon.

Moneen kertaan testasin ja mallasin viilunpalasia seinään, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä. Viilut olivat noin 200 mm leveitä, joten seinään oli leikattava kolme liuskaa. Liimasin viilut puuliimalla ja puristin ne tiukasti seinää vasten.

Kolmen tunnin kuluttua viilut saattoi jo kyllästää kevyesti Impreg 1:llä. Mahongin punaisuus tuli kivasti esiin, vaikkakin viiluissa on pieniä värivirheitä, pienet sävyerot eivät haittaa.

Parin päivän kuivumisen jälkeen lakkasin viilut yhteensä viiteen kertaan.

Ensimmäisiin kerroksiin lotrasin mukaan reippaasti ohenninta. Kolmannen kerroksen lakkasin puhtaalla lakalla. (Tästä tulee kuva hieman myöhemmin)

Tänäkin keväänä käytin lakkana pelkästää Hempelin Classic Varnishia. Nurkat viimeistelin vielä ohuella kerroksella sikasiivulla, jotta kosteus ei pääse sisään saumoihin.

Toivottavasti saumaus toimii. Kaikki viilut eivät olleet aivan suoria, joten hyvällä mitalle, silmälle ja sahalle oli useasti käyttöä.

Kun kompassi pääsi vanhalle paikalleen, lopputulos lähenteli täydellisyyttä. Ainakin seinä on vanhaa paljon parempi ja toivottavasti kestää tulevat purjehdukset. Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen.